Blogi

Matka startuppien luvattuun maahan

30.1.2013

Viime viikot olen innoissani valmistellut maanantaina starttaavaa Piilaakson matkaa. Pitchiä on hiottu, materiaaleja uusittu ja tapaamisia sovittu. Tämä on ensimmäinen vierailuni Piilaaksossa tai Amerikoissa ylipäätänsä. Amerikkalaisten tavat sekä startup-maailman kuviot ovat itselleni tuttuja lähinnä alan lehdistä luettuna. Silti tuosta pienestä alueesta on muodostunut kaiken luetun ja kuullun jälkeen todella lupaava kuva, ja minulla onkin kovat odotuksen reissun suhteen. Vimentionille ja muille kuluttajavetoisille ideoilleni Piilaakso tarjoaa oivan pelikentän, jossa vauhti on nopea ja sekä asiakkaita että sijoittajia on runsaammin kuin täällä Pohjolassa.

Marko (Seppä) on hienosti pohjustanut tapaamisia esittelemällä osallistujat sekä heidän yrityksensä Piilaaksossa odottaville mylläreille. Esittelyjen pohjalta oli helppo jatkaa yhteydenpitoa paikallisten kanssa, ja olenkin erittäin iloinen siitä, kuinka innostuneita ja kokeneita henkilöitä on saatu mukaan. Olen myös itse etsinyt kiinnostavia henkilöitä ja sopinut heidän kanssaan tapaamisia, joten ohjelmaa riittää koko matkalle. Yksi reissun kohokohdista tulee olemaan Kasvu Open -tapaan järjestetty kiitoratapäivä. Tällä kertaa pääsen tosin kuulemaan hiukan erilaisen taustan omaavien, menestyneiden yrittäjien näkemyksiä ideoistani.

Uskon, että kaikki tälle reissulle lähtevät tulevat löytämään runsaasti arvokkaita kontakteja, joiden kanssa kanssa kukin keissi kokee valtavan harppauksen eteenpäin. California, here I come!

EDIT 11.3.2015: Kuva poistettu heikon resoluution vuoksi


Aiheet

Kasvu Open 2013

Avainsanat

verkostoituminen


Kommentointi