Blogi

Marja Kantonen: Kasvu Open -tuomarin fiiliksiä ja vinkkejä

18.4.2013

Innostuin mukaan Kasvu Open -sparrausprosessin tuomaristoon nyt ensimmäistä kertaa. Tiedän, että oman osuuteni tekeminen on minulta (ja kaikilta Kasvu Openiin sitoutuneilta!) merkittävä aikainvestointi, mutta silti mukana ollaan. Tämä on yksi tapa päästä tekemään konkreettista työtä kasvuyritysten kasvun mahdollistamiseksi. Kasvun tarpeesta on helppo puhua, ja niinhän siitä puhutaankin nykyään joka käänteessä. Siksipä on mukava ajatella, että voi ehkä toimiakin eikä vain toivoa…

Olen vuosien varrella nähnyt, tavannut ja käsitellyt satojen yritysten pääomasijoituksia koskevia ehdotuksia ja valmistellut niihin päätöksiä, käynyt neuvotteluja ja miettinyt mahdollisuuksia olla sijoittajana mukana. Samankaltainen haaste on nytkin edessä – pystyä poimimaan Kasvu Openiin saapuneiden hakemusten massasta finalisteiksi poimittavat yritykset. Ja tehdä onnistunut valinta vielä uudelleen – poimia finalistien joukosta loppuvuodesta koko kilpailun voittajat. Valintamme arvo on mittava - nämä yritykset kun lähtevät todelliselle kasvumatkalle maailmalle.

Tuskin maltan odottaa, millaisia hakemuksia saamme. Toivon näkeväni esityksiä, joista paistaa läpi realismi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tavoite on aito, rima on asetettu oikealle – ei utopistiselle – tasolle ja idean toteuttamisessa on mukana tiimi, joka osaa ja jolla on aidosti nälkä ja käytössä on hieman omaakin polttoainetta eli rahaa. Hakemuksia lukiessani kyselen päässäni seuraavia: Onko esitetty idea tai kasvuaihio oikeasti toteutuskelpoinen? Meneekö se kaupaksi markkinoilla? Olisinko valmis sijoittamaan liiketoimintasuunnitelmaan oman päivätyöni kautta? Millainen tiimi on työssä mukana? Onko riski epäonnistua kohtuullinen vai liian suuri?

Työ on alkamassa.  Olen osaltani valmis lunastamaan Kasvu Openin tämän vuoden lupauksen – Olemme parempia kuin koskaan ennen!

Midinvest Management Oy:ssä Marja vastaa kohdeyritysten sijoituspäätösten ja sijoitustutkimusten valmistelusta ja rahastojen hallinnosta. Hän myös vastaa toimitusjohtajan roolissa Midinvest Oy -rahastosta, josta tehdään pääomasijoituksia Keskisessä Suomessa toimiviin varhaisen ja alkavan kasvun vaiheessa oleviin yrityksiin.

EDIT: Kuva poistettu, koska uusien sivujen asettelu ei salli vanhaa pystykuvaa.



Kommentointi