Blogi

Lähi-idän markkinoiden mahdollisuudet suomalaisen start-up yrityksen näkökulmasta

21.10.2013

Mikko Silventola on Frontierin hallituksen puheenjohtaja ja partneri. Hän on myös Calcus Groupin ja TAEL Groupin perustaja.

Suomen liian pienet ja rajalliset markkinat ajavat monia kasvuyrityksiä kansainvälisille markkinoille. Paikallinen tuntemus sekä kontaktit ovat kuitenkin edellytys onnistuneeseen market entryyn. Siksi kansainvälistyvät kasvuyritykset usein kääntyvät ulkoisen toimijan puoleen, jonka paikallinen tuntemus sekä oikeat kontaktit mahdollistavat parhaimpien partnereiden löytämiseen.

42 miljoonan ihmisen GCC- maat tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia suomalaisille kasvuyrityksille. Miljardien investoinnit, joita alueella jatkuvasti tehdään kuten 22,5 miljardin metrohanke Saudi-Arabiassa avaavat suomalaiselle osaamiselle houkuttelevia mahdollisuuksia. Hankkeen suuruus ylittää reilusti esimerkiksi Helsinki-Espoo metrohankkeen. Pohjoismaiden tämänhetkisen ainoan metrohankkeen investoinnit yltävät juuri ja juuri 0,7 miljardiin euroon.

Nopeasti kasvava väestö tuo tarpeita Lähi-idän markkinoille joita suomalaiset yritykset voivat osaamisellaan ja tuntemuksellaan täyttää. Esimerkiksi yksityisen sairaanhoidon perään Eurooppaan matkustavien määrä kasvaa vuosittain korkeatasoisen terveydenhuoltopalveluiden puutteen vuoksi Lähi-idässä. Suomalaista osaamista niin terveydenhuoltoalalta kuten monelta muultakin voidaan hyödyntää näillä kasvumarkkinoilla. Hyvä esimerkki on Relaxbirth, joka on äskettäin saanut 0,5 miljoonan euron diilin Atlas Medical nimisen yhtiön kanssa Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Yhtiötä voidaan pitää yhtenä terveydenhuoltosektorin lupaavimmista Born Globals – yrityksistä Suomessa. Tämä uusi tuote koulutuksineen ja siihen liittyvine palveluineen on merkittävä uutta globaalia synnytyskulttuuria edistävä terveydenhoitoalan kärki-innovaatio.  Relaxbirth on hyvä esimerkki Lähi-idän kiinnostuksesta suomalaista innovaatiota kohtaan.

Myös muut suomalaiset kasvuyritykset ovat havainneet Lähi-idän kasvavan väestön tuomia mahdollisuuksia kuten esimerkiksi oululainen Liilak. Alueen korkea ostovoima sekä tapa siirtyä ennakkoluulottomasti moderneihin ratkaisuihin olivat syyt Lähi-itään hakeutumiseen. Pilvipalvelua asiakaskokemuksen hallintaan tarjoava Liilak on jo nyt löytänyt oikeat partnerit alueelta ja toivoo projektin myötä saavansa ymmärrystä miten paikalliset markkinat toimivat jotta toimintaa alueella voidaan tulevaisuudessa laajentaa.

Ennen uusille markkinoille menoa tarvitaan kuitenkin paikallinen tuntemus ja kontakteja, jotka usein puuttuvat yrityksiltä jotka eivät ole toimineet kansainvälisillä markkinoilla ennestään. Myös Suomesta käsin voi olla hankala päästä sisään uusille markkinoille, mistä johtuen jo yli sata suomalaista yritystä ovat valinneet Frontierin kumppanikseen sen monen vuoden kokemuksen ja paikallisten kontaktien vuoksi.

Mikko Silventola
Chairman of the Board, Frontier,

Lisätietoja Mikko Silventolasta tästä

Lisätietoa Frontierista löytyy täältä: www.frontier.fi



Kommentointi