Blogi

Kasvu Open sparraajan silmin: Pete Okkonen ja kasvun kiitoradan anatomia

13.6.2013

Pete Okkonen on kasvuyritys Aava & Bangin toimitusjohtaja ja yksi Kasvu Open -tapahtuman moderaattoreista. Okkonen kertoo lähemmin Kasvu Openin kiitoratapäivien ideologiasta.

Tähän saakka tapahtunutta Kasvu Openissa

Tiivistetysti Kasvu Open on edennyt huhtikuun ilmoittatumisista ja kilpailun startista kohti kiitoratapäiviä. Tänä vuonna mukaan pyrkivien taso on ollut todella korkeaa luokkaa ja kilpailu on kasvanut alueellisesta sytyttäjästä kansalliseksi tapahtumaksi. Huomioitavaa on myös että vuoden 2013 Kasvu Open -tapahtumassa yli puolet on Start again -yrityksiä, eli sellaisia, jotka haluavat sparrata jo olemassa olevaa yritystoimintaansa, kasvun ja kehittymisen kantilta.

Finalistit valittiin toukokuun puolen välin tienoilla ja toukokuun lopulla järjestettiin kaikille osallistujille ja muillekin asiasta kiinnostuneille Kasvu Open Forum, jossa esiteltiin finalistit ja keskusteltiin kasvusta ja Kasvu Open -tapahtumasta, muutenkin.

Kiitoratapäivien tarkoituksesta

Kiitoratapäivänä finalistit saavat tehokkaassa paketissa huipputason, laaja-alaista sparrausta, yhden päivän aikana. Yritystoiminnan ja kasvun ammattilaiset antavat siis vahvaa, ulkopuolista huippunäkemystä ja suuntaa osallistuville yrityksille, todella tiiviissä aikaikkunassa.

Kiitoratapävien rakenteesta

Kiitoratapäivän aikana osallistuvat yritykset käyvät läpi kuusi erilaista sparraussessiota, jotka on teemoitettu. Teemojen aiheita ovat muun muassa markkinointi ja brändi ja jokaisen sparraussession vetää aiheen rautainen asiantuntija.

Sparraajat ovat tutustuneet yritykseen etukäteen ja viettävät 45 minuutin pituisen tehokkaan session kunkin osallistujan kanssa, molemminpuolisen keskustelun ja haastamisen hengessä – eli molempi osapuoli on sekä antajan ja saajan vuorovaikutteisessa roolissa. Okkonen itse löytyy pajaisäntänä sessiota, jonka aihe liikkuu asiakaskohderyhmien, kilpailuedun ja strategisen markkinoinnin tiimoilta.

Parasta itselle ja yritykselleni kiitoratapäivissä

Aava & Bangin Pete Okkonen kokee että Kasvu Openin kiitoratapäivät antavat itselle valtavasti, koska keskustelukumppaneina on kunnianhimoisia yrityksiä ja nopeissa tilanteissa pitää ja saa olla sekä valmistautunut, skarppina, että avoimena ja keskittyneenä. 

Tuoreet, monenlaiset näkökulmat ja mahdollisuus haastaa osallistuja oman osaamisen vinkkelistä tuo aineksia, näkökulmaa ja kehitysajatuksia myös sen yrityksen tekemiseen ja yritystoimintaan, jota itse edustaa. Kun kiitoratapäivän  "tilanne on päällä" haasteet koskevat myös sparraajia ja omien osaamisien rajat venyvät – tämä on Okkosen mielestä parasta Kasvu Openin kiitoratapäivissä.


Aiheet

Kasvu Open 2013, Yleinen

Avainsanat

kasvu


Kommentointi