Blogi
Finalistin kokemuksia: eTasku
29.8.2013
eTaskun yrittäjien mielestä on tärkeää keskustella liiketoiminnan kehittämisestä ulkopuolisten kanssa. Kuvassa Toni Leppänen.
Yrityksemme on osallistunut tänä vuonna säännöllisesti vähintään kahden kuukauden välein erilaisiin tapahtumiin, joiden tarkoituksena on kehittää yritystoimintaa ja luoda uusia kontakteja. Viimeisimpänä osallistuimme myyntiin ja markkinointiin keskittyneeseen Kasvu Open 2013 kiitoratapäivään, joka ylitti kaikki odotuksemme.
Yritystoiminnan kehittäminen ja uusien kontaktien luominen muodostuu luonnollisesti keskustelusta, kysymyksistä, kyseenalaistamisesta ja pohdiskelusta. On tärkeää keskustella liiketoiminnan kehittämisestä ulkopuolisten tahojen kanssa, jotta ei kangistu omiin hyviltä ja turvalliselta tuntuviin kaavoihinsa. Tässä mielessä erilaiset tapahtumat ovat olleet kannaltamme erittäin avartavia ja ovat vieneet yritystämme eteenpäin. Hyödyllisyydestään huolimatta yritystoiminnan kehittämiseen tähtäävät tapahtumat ovat myös erittäin raskaita johtuen aikataulun intensiivisyydestä: lyhyessä ajassa pitäisi painaa mieleen suuri määrä tietoa, uusia nimiä ja kasvoja. Esiintymistaidotkin punnitaan, sillä omaa toimintaa tulisi osata esitellä tiiviisti ja iskevästi. Ja kun kaikesta tästä on selvitty eteenpäin, jatketaan illalla oman porukan kesken samaa pohdiskelua, ehdottelua ja kyseenalaistamista.
Vaikka tapahtumat vaativia ovatkin, ne tarjoavat mahdollisuuden siirtää ajatukset pois viikottaisista työaskareista. Rutiineista irrottautuminen auttavat yrittäjän ulos purkistaan, tarkastelemaan toimintaansa monesta eri näkökulmasta. Kasvu Openissa saimme mahdollisuuden keskustella neljän erityylisen myynnin kehittämisen ammattilaisen, ns. myllärin, kanssa. Muista vastaavista tapahtumista Kasvu Open poikkesi edukseen myllärien hyvän valmistautumisen ja yrityskohtaisiin keskusteluihin varatun ajan perusteella: kolmen vartin mittaisen juttutuokion aikana ehti analysoimaan oman yrityksen tilannetta sekä kuulemaan joukon neuvoja toiminnan kehittämiseksi.
Keskisuomalaisen myyntijohtaja Aslak de Silva mm. avasi meille suomalaisten mediatalojen toimintatapoja, mikä helpottaa jatkossa markkinoinnin kohdentamisessa, mainosviestien muotoilussa ja median kanssa keskustellessa. Muut tapaamamme myllärit esittelivät meidät muutamalle potentiaaliselle yhteistyökumppanille. Nähtäväksi jää, löytyykö näiden henkilöiden joukosta juuri se taho, jonka kanssa pääsemme kiihdyttämään liiketoimintamme kovempaan nousuun.
Toni Leppänen, eTasku