Blogi

Finalistiesittely Ampner Oy: Ei vain kertaluonteisia kontakteja

10.10.2014

Ampner Oy on asiantuntijayritys, joka keskittyy suunnittelu- ja konsultointipalveluihin sähköntuotannon verkkoonliittämisen alueilla. Yrityksen palveluihin kuuluvat mm. tehonmuokkaimen suunnittelupalvelut, verkkovaatimustarkastelut (Fingrid VJV), simuloinnit, verkkolaskenta ja suorituskykyanalyysit. Ampner auttaa palveluidensa ja tuotteidensa avulla energia-alan yhtiöitä yksinkertaistamaan projektejaan. Näin yrityksen asiakkaat voivat keskittyä omaan ydintoimintaansa. Toimitusjohtaja Pasi Törmänen kertoo, että yritys lähti Kasvu Open – kilpailuun alun perin vinkin perusteella.

”Saimme vinkin, että Kasvu Open – kilpailussa saa hyvää sparrausta kokeneilta asiantuntijoilta ja tällä tiellä olemme edelleen. Tavoitteena meillä on Kasvu Openin avulla kehittää yrityksemme myyntiä, markkinointia ja viestintää. Joidenkin mylläreiden kanssa olemme saaneet jo kilpailun ulkopuolista yhteistyötä solmittua. Viestinnän osalta meillä on käynnistynyt eräs projekti ja kilpailun myötä olemme ylipäätään saaneet kontakteja, jotka eivät ole jääneet vain kertaluonteisiksi. Finaalissa on mukana mielenkiintoisia mylläreitä ja odotamme, että pääsemme kuulemaan mitä heillä on annettavana.”

http://www.ampner.com/

Lue lisää yrityksestä Ampner Oy:n yrityskortista.



Kommentointi