Tommi Pajala
Toimitusjohtaja, Fimentum Oy
Olen sekä entinen että nykyinen yrittäjä. Taustani on elektroniikka- ja ohjelmistoalan startupeissa ja kasvuyrityksissä, joissa kasvuyrittäjyys ja kasvun haasteet ovat tulleet omakohtaisesti tutuiksi. Näissä yrityksissä olen vastannut rahoituksen hankkimisesta, tuotekehityksestä, myyntiverkostojen rakentamisesta sekä kansainvälisistä asiakkaista noin 30 eri maassa.
Viimeiset viisi vuotta olen keskittynyt auttamaan muita yrityksiä samoissa haasteissa: olen ollut perustamassa noin 20 yritystä ja hankkinut rahoitusta noin 200 yritykselle jotka tähtäävät kansainväliseen kasvuun. Päätyöni on auttaa yrityksiä rahoituksen hankkimisessa sekä julkisilta että yksityisiltä rahoittajilta: Tekesiltä, Ely-keskuksilta, EU:lta, aluerahastoilta, Finnveralta, pankeilta, enkeli- ja pääomasijoittajilta sekä erilaisista joukkorahoituskanavista.
Toivon, että pystyn auttamaan Kasvu Openiin valittuja yrityksiä erityisesti rahoitukseen ja kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa, sekä myös kontaktien luomisessa potentiaalisiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.
Vahvuudet
- Kasvu rahoitus
- Kansainvälistyminen
Yhteystiedot
- Soita +358 40 849 2106
- .(JavaScript must be enabled to view this email address)